Laulaminen poistaa tunnelukkoja
Perehtyessäni tunnelukkoihin minulle alkoi valjeta jotain olennaista siitä, miksi niin monet pelkäävät omaa ääntään tai suorastaan häpeävät laulamista.
Tunnelukoissa on neljä erityistä kohtaa, jotka näyttävät olevan monelle laulamisen esteenä: vaativuus itseä kohtaan, epäonnistumisen pelko, rankaisevuus eli ankaruus itseä ja omia virheitä kohtaan sekä vajavuus eli uskomus siitä, että olen kelvoton ja huono.
Kukaan meistä ei synny tunnelukkojen kanssa eikä yksikään vauva häpeä omaan ääntään. Häpeän kokemukset ja laulamisen pelko syntyvät monelle vasta myöhemmin erilaisten elämän kokemusten seurauksena. Monen vanhemman ihmisen tarinassa koulun laulukokeet ovat jättäneet jälkensä laulamiseen suhtautumiseen, eikä koulujen laulunopetus tänäkään päivänä varsinaisesti imartele. Ajatuksiani koulun laulunopetuksesta voit lukea lisää täältä.
Listan tunnelukkoihin perehtyessä monelle niin tuttu tapa välttää laulamista alkaa tuntua valtavan ymmärrettävältä keinolta suojella omaa minuutta. Sitähän se on, tapa pitää itsensä turvassa kelvottomuuden ja huonommuuden tunteilta: Kun en laula, kukaan ei pääse arvostelemaan ääntäni, etenkään minä itse. Kun en laula, minun ei tarvitse kohdata epävarmuuttani kantaako ääneni tai pysyykö se vireessä. Kun en laula, en joudu asettamaan itseäni alttiiksi epäonnistumisen tunteelle.
Olemme usein itse itsemme pahimpia vihollisia vaatien kaikessa, myös laulamisessa täydellisyyttä ja virheettömyyttä. Kohtelemme harvoin toisia ihmisiä yhtä epäkohteliaasti ja arvostellen kuin kohtelemme itseämme. Paradoksaalista kyllä, laulaminen joka on tunnelukkojen johdosta haastavaa voi olla juuri se keino, jolla kyseisiä tunnelukkoja voi avata. Laulamisesta on mahdollista tulla häpeän ja pelon sijaan elämän kantava ilo ja voimavara.
Miksi sitten juuri laulu? Miksi niitä tunnelukkoja pitäisi avata juuri laulamalla? Tai vielä raflaavammin: miksi ylipäätään käsitellä tunteitaan ja tunnelukkoja?
Ei kenenkään tarvitsekaan laulaa, eikä missään laissa ole myöskään määrätty ihmisiä käsittelemään tunnelukkojaan. Usein kun jokin epämääräinen ahdistus tai huono olo piinaa riittävän kauan, alkaa etsiä keinoja päästä siitä eroon. Siinä vaiheessa, kun tuntuu siltä, että on pienempi paha käydä tunteitaan läpi kuin jättää käymättä, ei tunnelukkojen käsittelyä yleensä enää kyseenalaista.
Tiedostamisen synnyttyä saattaa syntyä kysymys siitä, miten niitä lukkoja sitten käsittelisi ja avaisi. Tähän kysymykseen voi olla vastauksena laulu ja oman äänen kanssa tutuksi tuleminen. Laulaessa ihminen on haavoittuvaisimmillaan ja vaatii suurta hienovaraisuutta ja lempeyttä luoda sellainen ilmapiiri, jossa oman häpeänsä kanssa voi olla rauhassa. Oma ääni on valtavan henkilökohtainen kokemus, aivan kuten oma ulkonäkökin ja sille kannattaa antaa kaikki se arvo, minkä se ansaitsee. Häpeää ei mielestäni pidä yrittää ylittää tai nujertaa, vaan sen kanssa voi ihan rauhassa olla, tutkia sitä yhdessä turvallisen ihmisen kanssa ja suhtautua häpeään kiinnostuneesti ja uteliaasti kysyen mitä se tahtoo minulle kertoa. Häpeällä on aina jotain asiaa, jota me voimme pysähtyä kuuntelemaan, kun suostumme sen äärelle emmekä pakene suorittamiseen tai täydellisyyden tavoitteluun.
Laulaminen helpottaa tunnelukkojen käsittelyä.
Laulamisessa on myös fyysinen ulottuvuus
Laulaminen on hyvin kehollinen tapahtuma, johon osallistuu koko keho, eikä vain suun ja kurkun alue. Se on koko vartalon aktivointia, jolla on arveltu olevan yhteyttä myös sydämen toimintaan parantaen sen sykevälivaihtelua. Ryhtikin paranee, kun etsii sopivaa lauluasentoa ja olemus tuntuu ja näyttää kevyemmältä ja terveemmältä.
Hengitys on laulaessa kokonaisvaltaisesti läsnä ja kuten tiedämme esim. joogan parista, hengityksellä on valtava merkitys hyvinvoinnissamme. Laulaminen syventää hengitystä, mikä aktivoi parasympaattista hermostoa. Tällöin stressihormonit vähenevät automaattisesti ja mielihyvähormonit sitä vastoin lisääntyvät.
Laulaminen on aina arvo sinänsä: laulaa voi laulamisen itsensä vuoksi, silkasta ilosta ja huvista. Yhtä suuri merkitys on laulamisella häpeän taltuttajana ja tunnelukkojen työstäjänä ja parhaimmillaan käykin niin, että huomaa pelkojen ja häpeän vähentyneen paitsi laulamisessa, myös muilla elämän osa-alueilla.
